Opitut asiat käytäntöön

Miika Hirvonen on päässyt työharjoittelussa työskentelemään niin myynnin kehittämistyön kuin asiakkuuksienkin parissa. 

Opiskelen kolmatta vuotta Jyväskylän ammattikorkeakoulussa tradenomiksi. Olen erikoistunut opinnoissani myyntiin. Tulen yrittäjäperheestä, jossa molemmat vanhempani työskentelevät IT-alalla myynnin johtotehtävissä. Itselleni oli jo suhteellisen aikaisessa vaiheessa selvää, että myynti ja kaupallinen ala kiinnostavat myös itseäni.

Monipuoliset liiketalouden perusopinnot yhdessä myynnin, markkinoinnin sekä johtamisen opintojen kanssa ovat tarjonneet vahvan pohjan, joka mahdollistaa oman osaamisen jatkuvan kehittämisen. Mieleenpainuvimpana kokemuksena opiskeluajalta nimeäisin valtakunnallisen Best Seller Competition -kilpailun, johon pääsin viime vuonna osallistumaan. Kyseessä oli hieno tapahtuma verkostoitumisen näkökulmasta. Myynnin opiskelijalle se oli myös upea mahdollisuus valjastaa opitut asiat käytäntöön.

Käytännön myyntikokemusta minulta löytyy kuluttajamyynnin puolelta useamman vuoden ajalta. Myynnin opintojen yhteydessä olen päässyt olemaan mukana lukuisissa käytännönläheisissä projekteissa, joita on toteutettu yhteistyössä eri yritysten kanssa. Nämä projektit ja työtehtävät ovat valmentaneet tehokkaasti työelämään.

Olen tällä hetkellä opintoihini liittyvässä työharjoittelussa. Työskentelen myynnin harjoittelijana Bonsky Digital Oy:llä. Työharjoitteluni aikana toimin mielekkäissä tehtävissä niin myynnin kehittämistyön kuin asiakkuuksienkin parissa. Paras asia omassa harjoittelussani on ehdottomasti se, että olen päässyt toimimaan myynnin tehtävissä monipuolisesti. Konkreettinen työskentely asiakasrajapinnassa tarjoaa parhaan mahdollisen opin jatkoa ajatellen.

Omasta opiskelijan näkökulmastani MMA:n tarjoamat palvelut ovat kattavat. MMA:n tarjonnassa minua kiinnostavat eniten tarjotut tukipalvelut esimerkiksi sopimuksiin ja oikeusturvaan liittyvissä kysymyksissä. Koen myös koulutukset ja työnhakuun liittyvät palvelut tärkeinä.

Miikan  kysymys konkarille: Millaisia odotuksia sinulla oli alalle lähtiessäsi ja onko käytännön työskentely vastannut odotuksiasi?

Vauhtipyörä Ahola Oy:n yritys- ja myyntivalmentaja Juha Ahola vastaa:

Kiitos hyvästä kysymyksestä Miika!

Lähdin itse myynnin ja markkinoinnin pariin suoramyynnin merkeissä. Odotuksina oli yliopisto-opiskeluiden ohessa mahdollisuus tienata vähäisellä työpanoksella varsin isoja ansioita ja samalla tuli tietysti perustettua toiminimi laskuttamista varten. Alalle aikaisempaa kokemusta tai kosketusta ei ollut. Siinäpä sitä tuli opeteltua kädet savessa yhtä ja toista, mistä ei ollut mitään käryä etukäteen eikä edes ymmärrystä, että kyseisiä asioita tarvitsee oppia. Onneksi hyvät kirjanpitäjät ovat opettaneet tarvittavat asiat ja moni asia on tullut opittua kantapään kautta.

Toisekseen eräs mielenkiintoinen näkökulma on se, että silloinen myyntityö oli varsin kapea-alaista myynnin osaamista. Oikeasti aloin oppia laajemmin myyntiä ja markkinointia vasta ensimmäisen osakeyhtiön perustamisen jälkeen. Sittemmin olen toki perustanut useamman osakeyhtiön, kun oppeja on tullut puseroon edelleen käytännön myötä sekä käymällä useita eri koulutuksia ja ammattitutkintoja.

Neuvoksi voisin antaa myynnin ja markkinoinnin alalle tulijalle, että kannattaa etsiä lähipiiristä tai jostakin kokenut toimija, jonka kanssa pääsee peilaamaan ajatuksia. Tällöin oppiminen käy nopeammin ja samalla välttää useita sudenkuoppia. Jatkuva oppimisen tarve on valtavan suuri, sillä aloittaessani liiketoimintaa, internet oli toki olemassa, mutta esimerkiksi mitään sosiaalisen median kanavia ei käytännössä ollut olemassa. Täytyy olla koko ajan varpaillaan, että osaa pelata peliä nykyisessä markkina- ja digityökalupelikentässä. Se, mikä säilyy aina, on ihmisten välisen vuorovaikutuksen merkitys. Myynti edellyttää sosiaalisia taitoja ja suhteiden rakentamista.

Yt. Juha Ahola, myynnin ja markkinoinnin intohimoinen valmentaja ja sparraaja

Kirjoittajan nimi: 
Igor Parri
Topic: 
Myynti