Samasta työstä sama palkka

Palkan määrän tulee perustua työtehtäviin ja niiden asettamiin vaatimuksiin. Vain avoin palkkakeskustelu kitkee perusteettomia palkkaeroja.

Lakiin kirjatut syrjinnän kielto, vaatimus tasa-arvoisesta työelämästä ja tasapuolisen kohtelun vaatimus merkitsevät palkkauksen suhteen sitä, että samaa tai samanarvoista työtä tekevät työntekijät ovat oikeutettuja yhtäläiseen palkkaukseen. Samasta työstä tulee maksaa sama palkka! Tästä samapalkkaisuuden periaatteesta voidaan poiketa vain, jos se on työntekijöiden tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua.

Palkkauksen tasapuolisuuden arviointi edellyttää palkkavertailun tekemistä nimenomaan niiden työntekijöiden välillä, jotka työpaikalla tekevät samoja tai samanarvoisia töitä. Ratkaisevaa on työntekijöiden todelliset työtehtävät ja tehtävien asettamat vaatimukset, ei niinkään työnimikkeet. Samaa työtä tekevien työntekijöiden palkkaeroille tulee olla aina hyväksyttävä peruste, jonka tulee liittyä työn suorittamiseen tai työn edellytyksiin. Tällaisia hyväksyttäviä perusteita voivat olla työntekijän koulutus, ammattitaito, aloitteellisuus tai esimerkiksi yhteistyökyky. Luonnollisesti myös työkokemus voi olla peruste työntekijöiden väliselle palkkaerolle. Palkkaerot eivät saa perustua esimerkiksi sukupuoleen, sukupuoliseen suuntautumiseen, ikään tai alkuperään. 

Avointa palkkakeskustelua

Myynnin parissa työskentelevillä palkka perustuu usein joko kokonaan tai osittaisin tulokseen. Provisiopalkkaus saattaa johtaa siihen, että samaa työtä tekevillä palkanmäärä on hyvinkin erilainen. Tämä ei vielä tarkoita, että palkkaus olisi epätasa-arvoista. Tärkeää on kuitenkin varmistaa, että provisio- ja tulospalkkioiden määräytymisperusteet eivät ole syrjiviä tai epätasapuolisia.

Jos työpaikalla on ei-hyväksyttäviä palkkaeroja, on työnantaja velvollinen korjaamaan asian. Työntekijä voi olla oikeutettu saamaan korjauksen palkkaansa taannehtivasti, jos epäkohta todetaan. Työntekijä saattaa olla lisäksi oikeutettu tasa-arvolain tai yhdenvertaisuuslain mukaiseen hyvitykseen. Perusteettomien palkkaerojen havainnointi on kuitenkin usein haasteellista. Vain keskustelemalla avoimemmin palkoista, voitaisiin perusteettomia palkkaeroja havaita ja siten vaatia niihin korjausta

Kirjoittajan nimi: 
Taija Numminen
Kirjoittaja on MMA:n lakimies