Työpsykologin etävastaanotto kerää kiitosta

Keskustelut työpsykologin kanssa ovat antaneet MMA:n jäsenille uusia näkökulmia ja työkaluja.

MMA:n jäsenet ovat voineet syksystä lähtien varata etävastaanottoajan työpsykologi Karri-Pekka Kauppiselle. Palautteiden perusteella palvelu on koettu tarpeelliseksi.

Vastaajat kiittelivät työpsykologin ammattitaitoa.

”Karri-Pekan ammattitaito toimi hyvin. Hän osaa ottaa asiakkaalle vaikeankin asian inhimillisenä ja inhimillistää koettua”, yksi jäsen kertoi.

Palvelua käyttäneet kokivat Kauppisen saaneen nopeasti kiinni asiakkaan ajatusmaailmasta. Työpsykologin avulla he löysivät konkreettisia työkaluja tilanteeseensa.

”Sain hyviä uusia näkökulmia ja miettimisen aihetta. Tunsin, että minua kuunnellaan. Luonteva keskusteluyhteys”, kuului eräs palaute.

Ensimmäisten kuukausien aikana palvelua ehti käyttää kolmisenkymmentä ihmistä, joista kaksikymmentä antoi palautetta. Numeerinen tyytyväisyys etävastaanottoon oli 4,68, kun asiaa kysyttiin asteikolla 1-5.

Kauppinen ilahtui hyvistä arvioista. Hän uskoo, että onnistumisten takana on aito halu kuunnella asiakasta.

- Minun täytyy kuunnella ennen kuin voin mennä ratkomaan mitään. Ylhäältä päin en voi puskea muutosta – se lähtee aina asiakkaasta käsin, Kauppinen sanoo.

Kilpailu luo paineita

MMA alkoi tarjota jäsenilleen työpsykologipalvelua sen jälkeen, kun työuupumuskysely osoitti monen myynnin ja markkinoinnin ammattilaisen kärsivän työperäisistä uupumisoireista.

Vastaavaa palvelua ei ole käytössä kovin monella suomalaisella ammattiliitolla. Kauppinen pitää järkevänä, että tukea tarjotaan varhaisessa vaiheessa ennen kuin tilanne mutkistuu. Jäsen ei tarvitse lähetettä, vaan jokainen voi arvioida keskustelutarpeensa itse.

Muihin ammattiryhmiin verrattuna myynnin ja markkinoinnin ammattilaisilla on paljon tulostavoitteita ja ihon alle tulevaa painetta, mikä näkyy vastaanotolla. Myös myyjien välinen kilpailu voi ahdistaa.

Erityisesti yhteyttä on ottanut kaksi ryhmää.

- Ihmiset, joilla on pitkä ura myynnin tehtävistä, ovat joutuneet ahtaalle organisaatiomuutosten vuoksi. He etsivät happea ja vaihtoehtoja. Samoin kauan työttömänä olleet koettavat hakea keinoja ja apuja päästä eteenpäin, Kauppinen kertoo.

Luontevaa keskustelua etänä

Kohtaaminen etävastaanotolla toimii tutkimusten mukaan yhtä hyvin kuin kasvotusten. Kauppinen muistuttaa, että onnistuminen vaatii tietysti sen, että asiakas on ylipäätään halukas kokeilemaan tietokone- tai mobiiliyhteyttä. Hänelle itselleen työskentely etäyhteydellä on tuttua ja luontevaa.

Myös osa MMA:n jäsenistä kiitteli tekniikan toimineen hienosti. Keskustelu oli onnistunut yhtä hyvin kuin ”live-vastaanotolla”.

Joillakuilla oli kuitenkin ilmennyt teknisiä vaikeuksia. Kauppisen mukaan palvelualusta on helppokäyttöinen, mutta toisinaan huono laite tai nettiyhteys hankaloittaa videoyhteyden saamista. Silloin työpsykologi hoitaa vastaanoton puhelimitse.

Lähtökohtaisesti Kauppinen suosii videoyhteyttä, koska silloin hänellä on käytössään monipuolisempia työvälineitä. Työpsykologi saattaa esimerkiksi visualisoida asiakkaan tilannetta piirtämällä.

45 minuutin keskusteluajan voi varata jäsenetuna 1-2 kertaa vuodessa. Sen jälkeen palvelua on mahdollista ostaa omakustanteisesti. Varaamiseen tarvitaan jäsennumero ja salasana. Salasanan saa omilta jäsensivuilta tai MMA:n toimistolta.

Lue lisää palvelusta täältä.

Nimettömien palautteiden julkaisemiseen on saatu lupa vastaajilta.

Kirjoittajan nimi: 
Noora Hellman