Älytöntä kaupankäyntiä

tekoaly vastaan tekoaly

Olin hiljattain vientimyynnistä vastaavien myyntijohtajien ryhmässä vaihtamassa ajatuksia yhdistetystä markkinoinnista ja myynnistä. Iltapäivän polveilevien keskustelujen aikana pulpahti esiin yksi mielenkiintoinen pitkän tähtäimen visio kaupankäynnistä – kaupankäynti tekoälyjen välillä.  Yksi tekoäly ostaa ja toinen tekoäly myy – ihmismyyjistä ja -ostajista tulee koneen käyttäjiä.

Tekoäly tuntuu nyt vyöryvän kaikkialle, miksei siis myös myyntiin ja ostamiseen. Siinä missä ihmisäly vaatii vähintään vuorokausittain kahdeksan tunnin akun latauksen ja viisi viikkoa lomaa, tekoäly painaa putket punaisena, jos vain Olkiluoto syöttää sille megawatteja.

Tekoälyllä on suhteessa ihmiseen kuitenkin yksi heikkous – oppiakseen se vaatii valtavan määrän dataa. Vieläpä sellaista dataa, jonka pohjalta voidaan luotettavasti muodostaa haluttuja lopputuloksia...vaan onnistuuko myynnissä? Leikitäänpä ajatuksella, että opetamme tekoälyä myymään ihmisostajilla.

 

Small talk:

- Teuvo Tekoäly: ”Teuvo Tekoäly Humppilan IT-palveluista. Kaunis päivä tänään.”

- Ostaja: ”Luulin, että siellä Amazonin konesalissa ilmasto on päivästä toiseen jokseenkin samanlainen, mutta juu näin on”

- Teuvo Tekoäly: ”Oletko muuten kuullut minkälaisista alaisista yritysjohto pitää? Johdonmukaisista...hahaha”

- Ostaja: ”???”

Teuvo Tekoäly (Vitsi1= Ei toimi, Rekursio= Vitsi 2)

- Teuvo Tekoäly: ”Mitä kärpänen sanoi lennettyään hevosen suuhun? -Vihdoin turvassa...hahaha”

- Ostaja: ”Ha ha, eiköhän siirrytä nyt asiaan”

Teuvo Tekoäly (Vitsi2= Toimii, Input: Small talk -sekvenssi)

 

Aikataulu:

- Teuvo Tekoäly: ”Olimme varanneet kalenterista 60 minuuttia, onko aikataulu vielä voimassa?”

- Ostaja: ”Minulla on tässä itselläni 15 minuuttia aikaa (golfkerhon viikkokilpailu), mutta Ilkka meidän vastaanotosta voi hoitaa lopun tapaamisen ja referoida minulle.”

- Teuvo Tekoäly: ”Selvä”

Teuvo Tekoäly (Keskeinen vaikuttaja: Vastaanotto, Input: Yhteydenottosekvenssi)

 

Tavoite:

- Teuvo Tekoäly: ”Tavoitteenamme on, että tämän tapaamisen aikana annan teille kuvan Humppilan IT-palveluiden palvelukyvystä ja meidän tarjoamista hyödyistä IT-palveluiden hallinnassa. Tapaamisen päätteeksi voimme tehdä päätöksen siitä onko meillä yhdessä mahdollisuudet edetä kohti yhteistyötä, kuulostaako tämä hyvältä sinulle?”

- Ostaja: ”Jaa...mistäs yrityksestä sinä olitkaan? Luulin, että tämä tapaaminen koski meidän toimistomme kalustehankintoja.”

- Teuvo Tekoäly: ”Humppilan IT-palveluista”

- Ostaja: ”No, nyt on tainnut mennä kalenterimerkinnät sekaisin. Pyydänkin Ilkan heti tähän paikalle, minä en ymmärrä näistä IT-asioista mitään, mutta Ilkka osaa ainakin korjata meidän printterin.”

Teuvo Tekoäly (Päätöksentekijä: Vastaanotto, Input: Tapaamissekvenssi, Input: Yhteydenottosekvenssi)

 

Agenda:

- Ostaja: ”Kiitos, oli mukava tavata, jatkakaa tästä Ilkan kanssa eteenpäin.”

- Ilkka: ”Terve, mistäs täällä oikein palaveerataan?”

- Teuvo Tekoäly: ”Ehdotan, että käymme läpi Humppilan IT-palveluiden tarjooman ja keskeiset asiakashyödyt, joita tarjoamme. Tämän jälkeen voitte kertoa, miten näette meidän tarjooman suhteessa teidän ympäristöönne ja minkä tyyppisiä tavoitteita teillä on.”

- Ilkka: ”Jaa...On mulla aikaa kuunnella, joten käydään läpi vaan.” (Korjasi sen printterin kerran vahingossa, kun sattui kompastumaan sen virtajohtoon ja nyt kaikki luulee, että Ilkka ymmärtää jotain näistä asioista)

- Teuvo Tekoäly: ”Kuulostaako agenda hyvältä?”

- Ilkka: ”Voitko kertoa myös, että saako teiltä jotain hyviä pelejä tuohon tietokoneelle. Aika tuppaa käymään joskus pitkäksi tuossa vastaanotossa.”

- Teuvo Tekoäly: ”Pelejä?”

- Ilkka: ”Niin. Tykkään sellaisista puzzle-tyyppisistä älyä vaativista peleistä.”

Teuvo Tekoäly (Agenda: Ei toimi, Puute: Pelit, Input Tarjoomankehityssekvenssi: Pelit, Input Erottautumistekijät: Puzzle-pelit)

Ehkä miljoonan tuollaisen asiakaskohtaamisen kautta Teuvo Tekoälykin saa jonkun tolkun tuohon, että voidaan siirtää kaupankäynti kokonaan koneelle. Siihen asti jatketaan älytöntä kaupankäyntiä ihmisten välillä panostaen erityisesti ihmisten väliseen kohtaamiseen ja tunneälyn käyttöön siellä – väitän, että tämä erottaa meidät älyttömät vielä pitkään tekoälyllisistä.

 

Timo Sorri

Kirjoittaja on B2B-myynnin digitalisaatioon erikoistuneen Havain Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja MMA:n jäsen vuodesta 2009 lähtien.

Blogi   | Twitter | LinkedIn

Havain kutsuu MMA:n jäsenet Smarketing Afterworkiin hakemaan evästystä 2020-luvun yhdistettyyn myyntiin ja markkinointiin eli Smarketingiin.

---

Tarinoita ja napakoita kannanottoja työelämän, myynnin ja markkinoinnin maailmasta osoitteessa www.mma.fi/blogi

Viimeisimmät blogikirjoitukset:

---

MMA-blogi on Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n toimittama verkkojulkaisu, jonka julkaisualusta on mma.fi-verkkosivusto. MMA-blogin toimituskunnan muodostavat blogin päätoimittaja, viestintäpäällikkö Sirkku Rytkönen (sirkku.rytkonen(a)mma.fi) ja sisällöntuottaja Noora Hellman (noora.hellman(a)mma.fi). www.mma.fi/blogi #MMAblogi