28.8.19 / 15:35
Mauri Halonen

Liiketoimissaan onnistunut yrittäjä jakoi minulle menestyksensä salaisuudet!

Tapasin vuosia sitten yrittäjän, joka oli tehnyt kannattavaa liiketoimintaa 70-luvulta saakka. Liikevaihtoa oli 40 miljoonaa euroa ja vuosituloskin reilun miljoonan, henkilökuntaa noin 60. Pääsin tekemään hänen kanssaan yhteistyötä henkilöstön osaamisen kehittämisen parissa.

Monta kertaa keskustelimme liiketoiminnasta ja erilaisista tavoista harjoittaa jatkuvasti kannattavaa toimintaa. Rohkaistuneena kysyinkin häneltä suoraan, mikä on hänen menestymisensä salaisuus.

22.8.19 / 10:06
Timo Sorri

”Markkinoinnin ja myynnin peli toimii meillä täysin saumattomasti”, sanoi ei kukaan, ei koskaan, ei missään. Näin olen ainakin itse asiaa todistanut jo runsaat kymmenen vuotta.

14.8.19 / 10:56
Mikael Hugg

Sosiaalinen media on ihmeellinen paikka. Siellä voi tavata uusia ihmisiä, hankkia työntekijöitä, inspiroitua, fiilistellä ja … no, marista muiden toiminnasta.

Suomessa tuntuu olevan pinttynyt käsitys siitä, että ne, jotka jakavat iloa ja onnistumisia ovat naiiveja luusereita ja ne, jotka osaavat kritisoida kaikkea ja kaikkia, ovat (ainakin omasta mielestään) älykkäitä, ajattelevia olentoja.

Marinalle löytyy omat fooruminsa, mutta LinkedIniä ei kannata sellaisena pitää.