Tulevaisuuden kauppakeskus kierrättää

Ruotsalainen ReTuna kaupittelee ainoastaan kierrätykseen tuotuja tuotteita, jotka se ensin myyntikunnostaa tai stailaa aivan uuteen uskoon.

Pannaanpa pystyyn pieni veikkaus. Kuinka kauan menee siihen, kun Eskilstunassa toimivasta ReTuna-kierrätyskauppakeskuksesta tulee maailmanlaajuisesti menestyvä konsepti ja brändi?

Koska kyseessä on ruotsalainen yritys, voi valistuneesti arvata, ettei siihen mene kovinkaan kauan. Ruotsalaiset kun skaalaamisen tunnetusti osaavat. Myös liikeidea on kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas: otetaan vastaan, kunnostetaan, myydään uudelleen – ja siinä samalla parannetaan maailmaa.

Oivallus on mitä ajankohtaisin, mutta mielenkiintoista ReTunasta ei tee pelkästään ajatus kierrättämisestä. Tämä ”high fasion trash shopping mall”, kuten toimitusjohtaja ja perustaja Anna Bergström liikeideaa Kaupan liiton järjestämässä Tulevaisuuden kauppa -seminaarissa luonnehti, kilpailee samalla viivalla tavallisten kauppakeskusten kanssa. Kysymys on siis ihan vakavasti otettavasta bisneksestä.

Tällä hetkellä ReTuna yltää kahdeksan miljoonan kruunun vuosimyyntiin, mutta tavoitteet ovat paljon korkeammalla. Suunnitelmat laajentumista ja kansainvälistymistä varten ovat olemassa.

Tuotteiden arvo vain kasvaa

− Kierrättämisestä puhuminen tuo useimmille mieleen kirpputorit. Meidän kauppakeskuksemme näyttää, tuoksuu ja tuntuu kuitenkin aivan erilaiselta kuin perinteiset kierrätyshallit, Bergström kertoo.

Elokuussa 2015 avattu maailman ensimmäinen kierrätyskauppakeskus on herättänyt jo kansainvälistä huomiota. Medianäkyvyyden lisäksi siitä on tullut melkoinen turistinähtävyys, mistä kauppakeskuksen omistava Eskilstunan kunta on sangen mielissään.

Miltä ReTunassa sitten näyttää? Periaatteessa samalta kuin missä tahansa nykyaikaisessa, korkeatasoisessa kauppakeskuksessa. On omia myymälöitä kosmetiikalle, kengille, naisten, miesten ja lasten vaatteille, leluille, elektroniikalle, kodin tarvikkeille ja huonekaluille. On kahvila-ravintola ja kokoustiloja. On jopa shop-in-shoppeja merkkitavaroille.

Ero perinteiseen kauppakeskukseen on siinä, että kaikki myytävät tuotteet ovat jo vähintään kertaalleen käytettyjä – lukuun ottamatta tietysti ravintolaa, joka sekin tarjoaa Bergströmin sanoin vain ekologisia ja ”ympäristöfiksuja” aterioita.

Se, että tuotteet ovat käytettyjä, ei tarkoita, että ne olisivat huonompia kuin uudet. Ne kaikki on kunnostettu ja monet myös uudelleen disainattu. Myytävänä on myös tavaroita, jossa jo hyödyttömäksi käynyt materiaali on muokattu uuteen muotoon ja näin luotu aivan uusia, uniikkeja tuotteita.

Tällaista toimintaa, jossa tuotteen arvo nousee, kun se otetaan uuteen käyttöön, Bergström kutsuu nimellä ”upcycling”. Näiden tuotteiden osuutta perinteisten ”recycling”-tuotteiden joukossa pyritään koko ajan lisäämään.

Suunnittelijat ReTunassa löytyvät omasta takaa. Kauppakeskuksen yhteydessä toimii Eskilstunan kunnan pyörittämä kansankorkeakoulu, jossa on mahdollisuus opiskella kierrätysdesignin lisäksi ympäristötietoisuutta laajemminkin.

Kilpailu on tervetullutta

Mistä kaikki myytävä tavara sitten tulee? Hankintaorganisaatiota ReTunalla ei ole, mutta onpa sen sijaan komeita kontteja, joihin ihmiset lähiseudulta ja kauempaankin riemumielin tuovat tarpeettomaksi käynyttä tavaraansa.

Henkilökunta lajittelee tavarat myynti- ja kunnostuskelpoisiin sekä muuhun kierrätykseen meneviin. Tämän jälkeen kauppojen myyjät tekevät vielä toisen katselmuksen ja päättävät, mitkä tuotteista otetaan myyntiin sellaisenaan ja mitkä disainataan.

− ReTunassa on erilainen fiilis, kuin missään muussa kauppakeskuksessa. Tämä johtuu siitä, että ihmiset tietävät tänne tullessaan toimivansa fiksusti ja vastuullisesti. Meillä myös tapahtuu koko ajan paljon mielenkiintoista. Panostamme markkinointiin ja luomme yhteisöllisyyttä, Bergström sanoo.

Lelunvaihtoviikot, hullun halvat maanantait ja tietokoneiden uudelleenformatointipäivät seuraavat toinen toisiaan. Välillä kuullaan luentoja ja järjestetään workshoppeja sekä keskustellaan paneeleissa – mistäpä muusta kuin järkevistä teoista ympäristön hyväksi.

Pelottaako kilpailu? Entä jos tavalliset ostoskeskukset alkavat perustamaan kierrätysosastoja?

− Missiomme on vähentää jätteen määrää ja auttaa ympäristöä jaksamaan jatkuvasti lisääntyvän kuormituksen alla. Kaikki kilpailu tällä alalla on ehdottomasti hyvä asia. Toivotamme kaikki riemumielin tervetulleeksi mukaan pelastamaan maailmaa pala palalta.

Kirjoittajan nimi: 
Kimmo Salo
Kuva: Per Sandberg
Topic: 
Myynti