Palkansaajasta yrittäjäksi ja takaisin

Päivi Wilska
− Työelämä on muuttunut todella paljon viimeisen viiden vuoden aikana. Digitaalisuuteen liittyvä mörkö poistuu, kun oppii hallitsemaan asiat, Päivi Wilska sanoo.

- Nykyään työsuhteet ovat lyhyempiä ja vaiheesta toiseen hyppääminen on tätä päivää, Päivi Wilska sanoo.

Kuopiolainen Päivi Wilska, 48, on pitkän linjan myynnin ja markkinoinnin ammattilainen. Hän oli pyörittänyt yrittäjänä omaa edustusliikettä kahdeksan vuotta, kun vuonna 2015 suurin päämies halusi hänen muuttavan Kuopiosta Järvenpäähän. Wilska ei halunnut muuttaa, joten hän joutui tilanteeseen, jossa oli mietittävä uudelleen uraansa ja sitä, mitä elämältä haluaa.

− Olin yhteydessä MMA:han, kävin liiton koulutuksissa ja sain henkilökohtaista apua, kun oli miljoona asiaa mielessä ja mietin, mitä teen. Tarvitsin myös pientä tuuppausta, jotta uskalsin ottaa ratkaisevan askeleen. MMA on muutakin kuin sitä, että ansiosidonnainen päiväraha juoksee.

Wilska laittoi yrityksensä pillit pussiin ja hakeutui opiskelemaan Savonia ammattikorkeakouluun. Ensin avoimeen ammattikorkeakouluun, sitten monimuotokoulutuksena toteutettuun palveluliiketoiminnan koulutukseen.

Opintojen ohella hän teki töitä muun muassa pitopalvelussa ja Kespron noutotukussa. Wilska oli pienen lapsen yksinhuoltaja, joten toimeentulo mietitytti aluksi.

− Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen ei ollutkaan niin vaikea juttu kuin kuvittelin. Raha-asiatkin järjestyvät, kun ottaa selvää asioista ja kertoo rehellisesti tilanteestaan.

Wilska toteaa, että työelämä on muuttunut todella paljon viimeisen viiden vuoden aikana. Myyntiammattilaiset painivat myynnin murrokseen liittyvien ilmiöiden kanssa.

− Moni ajattelee, etteivät digitaalisuuden tuomat muutokset liity minuun. Itse huomasin, että digitaalisuuteen liittyvä mörkö poistuu, kun oppii hallitsemaan asiat. Välillä on syytä tarkistaa omaa asennetta ja miettiä, miksi suhtautuu asioihin niin kuin suhtautuu. Kurjuuteen ei pidä jäädä märehtimään.

Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana tuleva suunta oli Wilskalle vielä hämärän peitossa.

− Mietin, että onkohan tästä opiskelusta mitään hyötyä. Sitten minulle alkoi selkiytyä, että haluan erikoistua vuorovaikutukseen ja rekrytointiin.

Wilska valmistui tänä keväänä, vajaassa kahdessa vuodessa. Hän sai töitä saman tien ja työskentelee nyt rekrytointikoordinaattorina Staffmill Oy:ssä. Yrittäjäkokemuksesta on hyötyä nykyisessä työssä.

− Rekrytoijana minun pitää pystyä näkemään yrittäjien tarpeita.

Wilska kannustaa jatkuvaan kouluttautumiseen.

− Pitkiä, koko elämän kestäviä työsuhteita on varmaan olemassa, mutta sekin vaatii itsensä kehittämistä. Nykyään työsuhteet ovat lyhyempiä ja vaiheesta toiseen hyppääminen on tätä päivää. Pitää olla valmiutta hypätä yrittäjäksi ja taas palkkatyöhön. Se vaatii epämukavuusalueelle heittäytymistä.

Kirjoittajan nimi: 
Piia Kunnas
Kuvat: Marko Paakkanen
Topic: 
Myynti