Miten myyntiammattilainen voi palautua stressaavasta työjaksosta?

Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Sampsa Puttonen vastaa Annika Rautiaisen kysymykseen.

Ensinnäkin myyntiammattilaisen kannattaa pitää huolta siitä, että stressi ei pääse kiireisen työjakson aikana kovin pahaksi. Mieti etukäteen esimerkiksi se, miten voit pitää kiinni sopivasta ruokailurytmistä, vaikka se olisikin vaikeaa. Ajoita jotain liikuntaa mukaan ja huolehti riittävästä unesta. Älä siirrä näitä suunnittelemiasi asioita sinne tulevaisuuteen, jolloin saat kaikki työt tehtyä, vaan pidä niistä kiinni kiireisenkin jakson aikana.

Stressaavasta jaksosta kannattaa puhua myös esimiehen tai perheen kanssa, jotta voi saada tukea ja pinna ei kiristy muiden ihmisen seurassa. Esimiehen kanssa voi sopia esimerkiksi liukuman käytöstä.

Kun stressaava jakso on ohi ja pitäisi palautua, katso ensin kaipaatko aluksi pelkkää lepoa. Nuku siis univajeet pois. Voit ottaa pelkkiä nokosia, sillä esimerkiksi päiväunilla on tehokas palauttava vaikutus.

Toinen tärkeä asia palautumisen kannalta on yleinen aktiivisuus. Henkilöt, jotka palautuvat hyvin, tekevät aktiivisesti asioita, jotka saavat ajatukset pois työstä.

Voit opetella uusia asioita, lähteä harrastamaan tai viettää aikaa ystävien kanssa. Psykologinen irrottautuminen työstä on tärkeää. Jokainen tietää itse parhaiten, millaiset asiat saavat rentoutumaan. Alkoholi kannattaa kuitenkin unohtaa rentoutumiskeinona, sillä se heikentää palautumista.

Jos on kovin väsynyt ja univelkainen, ei kannata lähteä liikkumaan kovin rajusti. Stressijakso heikentää kehon puolustusjärjestelmää, joten riski sairastua esimerkiksi flunssaan kasvaa. Lepää siis ensin. Kohtuullinen liikunta on kuitenkin hyväksi, sillä se käynnistää kehossa ja keskushermostossa uudistumisprosesseja. 

Topic: 
Myynti