Mikä on yksityisyyden suojani työntekijänä?

Työntekijän yksityisyyttä suojaa osaltaan laki yksityisyyden suojasta työelämässä.

Laissa säädetään

  • työntekijää koskevien henkilötietojen käsittelystä,
  • työntekijälle tehtävistä testeistä ja tarkastuksista sekä niitä koskevista vaatimuksista,
  • teknisestä valvonnasta työpaikalla,
  • työntekijän sähköpostiviestin hakemisesta ja avaamisesta.

Lain mukaan työntekijällä on oikeus tietää mahdollisimman tarkasti henkilötietojensa käsittelystä ja sisällöstä sekä tulla arvioiduksi oikeiden henkilötietojen perusteella. Lain mukaan työnantaja saa käsitellä vain työsuhteen kannalta välittömästi tarpeellisia työntekijän henkilötietoja.

Sähköpostiviestintä on luottamuksellista viestintää. Työnantaja saa vain laissa säädetyin edellytyksin hakea esille tai avata työnantajan työsähköpostiosoitteeseen saapuneita tai siitä lähetettyjä viestejä.

Työnantajan tulee ensisijaisesti pyrkiä varmistamaan, ettei sille ylipäänsä syntyisi tarvetta sähköpostiviestien tarkasteluun. Tässä olennaisessa asemassa on työntekijän itse tekemä sähköpostien ohjaus poissaolonsa aikana. Työnantajan tuleekin tarjota työntekijälle mahdollisuus 1) ilmoittaa automaattivastauksella poissaolostaan, 2) ohjata sähköpostiviestit toiselle työnantajan hyväksymälle henkilölle tai toiseen työnantajan hyväksymään sähköpostiosoitteeseen, tai 3) antaa suostumus siihen, että poissaolon aikana toinen hyväksytty henkilö vastaanottaa viestit sen selvittämiseksi, onko niiden joukossa sellaisia, joista työnantajan on saatava tietoa työtehtävien asianmukaiseksi hoitamiseksi. 

Jos työntekijä ei käytä tarjottua vaihtoehtoa sähköpostiviestien ohjaamiseen, voi työnantajalla olla oikeus selvittää, onko työntekijälle hänen poissa ollessaan lähetetty viestejä, tai onko työntekijä juuri ennen poissaoloaan lähettänyt työnantajalle kuuluvia viestejä, joista työnantajan on saatava tieto toimintaansa liittyvien neuvottelujen loppuun saattamiseksi, asiakkaiden palvelemiseksi tai toimintojensa turvaamiseksi muutoin. Tällöin työnantajan tulee noudattaa lain mukaisia menettelysäännöksiä.

Laki yksityisyyden suojasta työelämässä asettaa säännöt myös työpaikalla suoritettavaan kameravalvontaan.

sanna_honkanen_2014
Kirjoittajan nimi: 
Sanna Honkanen, lakimies, MMA:n lakipalvelut
Sanna Honkanen vetää myös MMA:n jäsentilaisuuksia aiheesta somen sudenkuopat ja yksityisyyden suoja. Seuraa MMA:n tapahtumakalenteria ja ilmoittaudu mukaan!