Lisävapaat osaksi yrityksen kannustepolitiikkaa

Kalenterista löytyy päiviä, jolloin myyntiorganisaation on vaikea tavoittaa asiakkaita. Näitä päiviä voisi hyödyntää kannustevapaina.

Myyntiammattilaisia palkitaan yleensä rahalla ja se motivoikin useimpia eniten. Ylimääräinen vapaa on kuitenkin usein toivottu, mutta vähemmän hyödynnetty palkitsemistapa. Tämä selvisi MMA:n kesällä 2017 tekemästä palkitsemiskyselystä, johon vastasi 916 henkilöä.

Kyselyn mukaan 31-62-vuotiaita myyntiammattilaisia motivoi suuresti ylimääräinen vapaa. Ylimääräiset palkintomatkat ja illanvietot jäävät heillä listan häntäpäähän. Miten työnantaja voisi hyödyntää tätä tietoa?

Turhan tuntuinen välipäivä vapaaksi

Kalenterista löytyy päiviä, jolloin myyntiammattilaisen on vaikea saada asiakkaita kiinni. Ihmiset ja organisaatiot käyvät puoliteholla, kun kaikki suhtautuvat esimerkiksi arkipyhän ja viikonlopun väliseen yhteen työpäivään jonkinlaisena pakollisena välipäivänä.

Samanaikaisesti myynti- ja markkinointityössä ja useilla muillakin aloilla etsitään uusia tapoja sitouttaa ja palkita työntekijöitä. Palkankorotusten tai yksittäisten rahabonusten sitouttava ja palkitseva vaikutus ei tutkimusten mukaan ole kovin pitkä.

Sen sijaan tiedetään, että vapaa-ajan ja työajan välisen suhteen ja työaikojen järjestelemismahdollisuuksien merkitys kasvaa koko ajan osana työntekijän sitoutumista ja hyvän palkitsemisen tunnetta. Tämä kävi selväksi MMA:n kyselyssäkin.

Yritys voisi luoda kannustejärjestelmän, jonka osana on ylimääräinen palkallinen vapaa. Vapaan työntekijä saa pitää valitsemanaan aikana tai esimerkiksi työnantajan yhdessä henkilökunnan kanssa määrittämänä yrityksen kannalta ”hiljaisena aikana”.

Mistä löytää sopivia päiviä?

Katsotaanpa käytännön tasolla, mistä näitä kannustevapaaksi sopivia päiviä voisi löytyä.

Vuonna 2017 tällaisia ajanjaksoja ovat tai ovat olleet:

  • 2.−5.1. ma-to, vuoden ensimmäinen viikko
  • 10.−13.4. ma-to, pääsiäisviikko
  • 18. −21.4. ti-pe, pääsiäisen jälkeinen viikko
  • 2. −5.5. ti-pe, vapun jälkeinen viikko
  • 26.5. pe, helatorstain jälkeinen perjantai
  • 19.−23.6. ma-pe, juhannusviikko
  • 4.−5.12. ma-ti ja 7. −8.12. to-pe
  • 27. −29.12 ke-pe, joulun jälkeinen viikko

Vuonna 2018 yksittäisiksi vapaapäiviksi sopivia ajankohtia ovat

  • 30.4. ma vapunaatto
  • 11.5. helatorstain jälkeinen perjantai
  • 7.12. itsenäisyyspäivän jälkeinen perjantai
  • 31.12. maanantai, uudenvuoden aatto

Sitouttaa enemmän kuin kultakello

Kaiken kaikkiaan hiljaisten aikojen yhteyteen myönnettyjen ylimääräisten vapaapäivien sitouttava ja palkitseva vaikutus on paljon suurempi kuin niiden kustannusvaikutus. Tämä on huomattu monissa yhtiöissä.

Vapaat antavat mahdollisuuden ns. pitkien viikonloppujen viettoon ja matkusteluun, monet arvostavat tätä. Ne auttavat omalta osaltaan työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Lepo ja palautuminen paranevat, mikä näkyy lisääntyvänä tehona ja työtyytyväisyytenä.

Työntekijä: ota asia puheeksi työnantajasi kanssa. Esimiesasemassa oleva: kannustevapaa on halpa, verovapaa ja kultakelloa motivoivampi tapa sitouttaa työntekijöitä. Kiitoksen kanssa annettu vapaapäivä saattaa tuntua myös henkilökohtaisemmalta kuin tilille ropsahtava pikkusumma.

Kirjoittajan nimi: 
Juha Häkkinen