Tukea terveellisiin elämäntapoihin

PHT ry tarjoaa aikuisille ja perheille edullisia hyvinvointijaksoja, jotka kannustavat liikkumaan ja kehittävät elämänhallintaa.

Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry on Akavan, SAK:n ja STTK:n alaisten ammattiliittojen oma hyvinvointijärjestö. Se aloitti toimintansa vuonna 2012.

Toiminnan tavoitteena on edistää työikäisten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia, ylläpitää ja parantaa toimintakykyä sekä tukea elämänhallintaa.

PHT ry järjestää 1. askel -hyvinvointijaksoja kolmelle kohderyhmälle: palkansaajina työskenteleville aikuisille, lapsiperheille ja aikuisille, joilla ei ole voimassaolevaa työsuhdetta. Työsuhteen ulkopuolella olevia voivat olla työttömien lisäksi ammatinharjoittajat, freelancerit ja itsensä työllistäjät.

Raha-automaattiyhdistys tukee toimintaa, joten kurssit ovat osallistujille edullisia.

Muutoksen pohjana omat arvot

Hyvinvointikurssien aikana liikutaan, syödään terveellisesti, levätään ja virkistytään. Samalla saadaan eväitä arjessa jaksamiseen kunkin ryhmän tilanteen mukaan.

Palkansaajien 1. askel pysyvään muutokseen -hyvinvointijakso on tarkoitettu aikuisille, jotka kamppailevat jaksamisensa kanssa ja ovat tyytymättömiä elintapoihinsa tai terveydentilaansa. He ovat ehkä jo kokeilleet keinoja saavuttaa pysyvä elintapojen muutos, mutta eivät ole toistaiseksi onnistuneet siinä.

Menetelmänä näillä kursseilla on arvo-ja hyväksyntäpohjainen lähestymistapa. Se tarkoittaa, että jakson aikana pyritään saamaan aikaan omassa ajattelussa pysyvämpi muutos, jonka pohjana ovat henkilön omat arvot.

Liikuntakäyttäytymistä ja elintapamuutoksia ei irroteta ihmisen muusta käyttäytymisestä ja elämäntilanteesta, vaan edistetään ja tuetaan henkilön sisäistä motivaatiota muutokseen.

‒ Eräs perheenisä kertoi, että lasten myötä liikkuminen jäi. Hän arvostaa paljon lasten kanssa olemista, mutta koki voivansa huonosti. Jakson aikana hän ymmärsi, että jotta hän jaksaa olla lasten kanssa, hänen kannattaa liikkua. Motivaatio liikkumiseen pohjautuu siis haluun olla lasten kanssa eikä esimerkiksi siihen, että joku käskee hänen liikkua, yhteyspäällikkö Vuokko Koistila PHT ry:stä kertoo.

Joskus ihmiseen iskostuneet ajattelumallit voivat olla muutoksen esteenä.

‒ Jakson aikana pyritään tunnistamaan ne ajattelumallit, jotka ehkä estävät ihmistä muuttamasta elintapojaan. Eräs nainen ei kokenut itseään urheilulliseksi ja hän ajatteli, että liikkuakseen ja liikunnasta nauttiakseen täytyy olla urheilullinen. Hän oivalsi, että vartalotyypistä riippumatta kaikki voivat liikkua ja hän tarvitsee liikuntaa jaksaakseen, Koistila sanoo.

Jaksoja perheille

Perheviikoilla yritetään löytää keinoja esimerkiksi työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen.

Perheviikot on tarkoitettu perheille, joissa ei löydy yhteistä aikaa esimerkiksi liikunnalle tai yhteisille ruokailuhetkille tai joissa on muuten epäterveellisiä elämäntapoja. Lapsilla saattaa olla liian paljon ruutuaikaa ja herkuttelua ja liian vähän liikunnallisia harrastuksia.

Viikon aikana perheet saavat yhteisiä elämyksiä ja eväitä arjessa jaksamiseen sekä pääsevät kokeilemaan erilaisia lajeja.

‒ Jotkut lapset ovat yksinäisiä tai heidän voi olla vaikea ystävystyä. Jakson aikana heillä on mahdollisuus tavata toisia lapsia, Koistila sanoo.

Tukea työttömille ja yrittäjille

PHT ry järjestää nyt ensimmäistä kertaa omia jaksoja niille aikuisille, jotka eivät ole palkkatyössä ja ovat siten vailla työterveyshuollon palveluja. Tällaisessa tilanteessa ovat esimerkiksi työttömät, freelancerit ja ammatinharjoittajat.

Tämän kohderyhmän jaksoihin kuuluu kevyt kuntotestaus, joka auttaa saamaan tietoa omasta terveydentilasta. Jakson aikana puhutaan myös siitä, mitä on hyvä ravinto ja miten omilla valinnoilla voi vaikuttaa.

Eri paikoissa järjestettävillä jaksoilla on eri teemansa, joka vaihtelee paikan mukaan. Kaikkien jaksojen tavoitteena on kuitenkin lisätä jaksamista ja hyvinvointia, niin että esimerkiksi työn hakemiseen riittää motivaatiota ja innostusta.

Kaikki voivat hakea

PHT:n hyvinvointitoiminnan pariin voivat hakea kaikki. Valintaan vaikuttavat sosiaaliset, taloudelliset ja terveydelliset seikat.

Yksi rajoitus hakuprosessissa on: Valituksi ei voi tulla, jos on osallistunut jonkin lomajärjestön tuetulle lomalle tai PHT:n perheviikolle tai aikuisten viikolle viimeisen kahden vuoden aikana.

Milloin hyvinvointijaksolle sitten kannattaa hakea? Vuokko Koistila antaa hyvän nyrkkisäännön.

Mieti, onko sinulla hyvä olo. Tunnetko olosi virkeäksi ja energiseksi? Jos et, se tarkoittaa, että asialle pitäisi tehdä jotain.

 

Katso jaksojen ajankohdat

Ensimmäiset syyslomaviikkojen haut päättyvät 31.7.2016. Hyvinvointijaksot, jotka ovat tällä hetkellä haettavissa:

Lapsiperheiden jaksot

Aikuisten jaksot työsuhteiden ulkopuolisille (työttömät, lomautetut, freelancerit, itsensä työllistäjät, ammatinharjoittajat)

Aikuisten jaksot palkansaajille

Kirjoittajan nimi: 
Piia Kunnas
Kuvat PHT ry