Ajoharjoittelu on hyvää teambuildingia

MMA:n naisjäsenet harjoittelivat muun muassa hirvenväistöä Premier Parkin ajoharjoitteluradalla Porvoossa. 

Myyntialan ammattilaiset ovat paljon tien päällä. Kun MMA tutki yhdessä Työterveyslaitoksen ja muiden liittojen kanssa matkatyötä tekevien hyvinvointia, liikenne nousi yhdeksi stressitekijäksi.

Tutkimuksen perusteella eniten huolta matkatyötä tekeville aiheutti liikenneonnettomuuden uhka. 69 prosenttia vastaajista ajatteli silloin tällöin liikenneonnettomuuden uhkaa tai koki sen selvänä vaarana.

Omasta ajokunnostaan voi pitää huolta, mutta muiden tielläliikkujien toimintaan on hankala vaikuttaa, tielle juoksevista eläimistä puhumattakaan. Joskus eteen voi tulla tilanne, että auton ratissa on osattava jarruttaa, väistää tai ohjata oikealla tavalla.

MMA:n naisjäsenet pääsivät harjoittelemaan auton käsittelyä MMA Ladies -tapahtumassa. Samalla he tulivat harjoitelleeksi tiimissä toimimista. Radan kiertäminen ja radiopuhelimesta tulevien ajokouluttajien neuvojen mielessä pitäminen onnistuu parhaiten yhteistyönä, kun kyydissä olijat muistuttavat esimerkiksi siitä, millä nopeudella missäkin kohdassa on tarkoitus ajaa.

‒ Yhdessä toimiminen tehostaa oppimista, Premier Parkin myynti- ja markkinointijohtaja Petri Korppas sanoo.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Onnistuminen antaa virtaa

Premier Parkin ajokouluttajien mukaan ajovalmennuskeskukseen tulleet asiakkaat oivaltavat usein radalla, etteivät osaa jarruttaa oikein. ABS-järjestelmällä varustetussa autossa hätätilanteessa jarrua täytyy painaa kunnolla.

Tilanne ajoharjoitteluradalla on monelle innostava, mutta jännittävä hetki. ”Jarrutusharjoitus oli yllättävän pelottavaa” kirjoitti eräs MMA:n jäsen palautteessaan.

Stressitasoa nostetaan vähitellen nopeutta lisäämällä. Ajoharjoittelu on Petri Korppaksen mukaan hyvä keino harjoitella itsensä voittamista.

‒ Itsensä voittaminen johtaa tilaan, jossa ihminen on täysin läsnä tässä hetkessä.

Myös MMA:n ryhmässä rohkeus lisääntyi kokemuksen karttuessa ja suoritukset kehittyivät jo muutaman harjoituksen myötä. ”Hätäjarrutus ja väistö märällä tiellä oli hauskin osuus”, kommentoi eräs osallistuja tapahtuman jälkeen.

Korppas kannustaa ajoharjoitteluun osallistuvia yrityksiä hyödyntämään tapahtuman jälkeisen tunnelman ja vapautuneisuuden. Monet yritykset jatkavatkin ajoharjoittelun jälkeen kokouksella, jolloin osallistujat ovat voimaantuneita ja osallistuvat rennommin kokoukseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ajokouluttajan vinkit paljon ajavalle

  • Turvavälin pitää olla yhtä monta metriä, kuin nopeutesi on kilometreissä tunnissa. Jos nopeutesi on 80 km/h, turvavälin pitäisi olla 80 metriä.

  • Säilytä autossa heijastinliiviä. Pue se päälle, jos jäät tielle tai joudut pimeällä esimerkiksi renkaanvaihtopuuhiin.

  • Jos joudut luistotilanteeseen nykypäivän autolla, ohjaa sinne suuntaan, minne haluat olla menossa. Ajonvakautusjärjestelmä pyrkii viemään autoa etupyörien osoittamaan suuntaan.

  • Oikea ote ratista on sellainen, jossa kädet ovat kello 9:n ja 3:n kohdilla.

  • Anna itsellesi se armo, että saat kiihtyä liikenteessä. Pidä kuitenkin huolta, että tunnistat sen, etkä anna sen muuttaa ajamistasi vaaralliseksi.

Kirjoittajan nimi: 
Piia Kunnas